Ilmoittaudu nyt mukaan talven & kevään koulutusryhmiin!

Usein kysyttyä

1. Kenelle koulutus sopii – ja miksi tähän kannattaa lähteä?

Kyllä, koulutuksessa painottuu business coaching, joka antaa sinulle vahvat valmiudet toimia coachina erilaisissa työelämän konteksteissa. Opit tukemaan asiantuntijoita ja esihenkilöitä esimerkiksi johtamistaitojen vahvistamisessa, tiimien yhteistyön kehittämisessä sekä muutostilanteiden läpiviennissä. Koulutuksen myötä saat käytännön työkaluja, joilla edistät sekä yksilöiden että organisaatioiden kehittymistä ja menestystä.

Business coaching on yksi keskeinen sovellusalue, mutta se on vain osa coachingin laajaa kenttää. Suomessa business coaching on vakiintunut ja tunnettu termi, mutta coaching itsessään on paljon enemmän kuin liiketoimintaan liittyvien tavoitteiden saavuttamista. Se on syvästi inhimillinen, tilanteisiin mukautuva ja kontekstisidonnainen vuorovaikutuksen muoto, jossa keskiössä on asiakkaan kokonaisvaltainen kasvu ja oivallukset.

Tässä koulutuksessa perehdyt business coachingin ydintaitoihin, mutta opit samalla myös kohtaamaan ihmisiä eri rooleissa ja elämäntilanteissa, olipa kyse työelämän muutoksista, tiimien dynamiikasta, johtajuuden vahvistamisesta tai identiteetin rakentamisesta. Näin koulutus tarjoaa sekä konkreettisia business coaching -osaamista ja -työkaluja että syvemmän ymmärryksen siitä, miten coaching tukee yksilön ja organisaation kestävää kehittymistä.

Tässä koulutuksessa business coaching ymmärretään siis osana laajempaa coachingin kokonaisuutta. Opit työskentelemään ihmisten kanssa moniulotteisesti: tukemaan ajattelua, lisäämään toimijuutta, vahvistamaan itsetuntemusta ja rakentamaan merkityksellisiä tavoitteita.

Koulutus antaa valmiudet toimia myös tilanteissa, joissa coachattava pohtii identiteettiään, urasuuntaansa tai henkilökohtaista kasvuaan. Coaching tukee tällöin sekä organisaation että yksilön kehittymistä kokonaisvaltaisesti: tavoitteena ei ole pelkkä suoritus, vaan myös merkityksellisen suunnan löytäminen prosessin edetessä.

Voit halutessasi lukea lisää coachingin perusteista täältä tai Business Coachingista täältä.

On täysin luonnollista lähteä koulutukseen uteliaisuudesta, halusta oppia uutta ja syventää omia vuorovaikutustaitoja sekä ihmisten kohtaamisen ja kehittymisen tukemisen taitoja. Valmista suunnitelmaa tai vahvaa ammatti-identiteettiä ei tarvita. Tärkeintä on avoimuus oppimiselle ja kehittymiselle.

Koulutuksessa kehität ammattimaista business coaching -osaamista ja saat käyttöösi ja monipuolisen coaching-ammattilaisen työkalupakin. Voit hyödyntää sitä monin tavoin: omassa työssäsi, yrittäjänä tai sivutoimisena coachina. Näitä taitoja voit soveltaa myös johtamisessa, tiimityössä, asiakastyössä sekä elämän erilaisissa muutosvaiheissa.

Ennen kaikkea kyse on siitä, millaisella otteella kohtaat ihmisiä ja tuet heidän kasvuaan, ei siitä, mitä titteleitä kannat.

Ehdottomasti! Koulutus sopii sinulle, vaikka sinulla olisi jo pitkä kokemus valmentamisesta, ohjauksesta tai johtamisesta, mutta et ole vielä osallistunut akkreditoituun coaching-koulutukseen (ICF, EMCC tai vastaava). Ammattimainen coaching tarjoaa näkökulmia ja taitoja, jotka täydentävät aiempaa osaamistasi ja antavat sinulle uudenlaisen työkalupakin yksilöiden ja organisaatioiden kehittymisen tukemiseen.

Kokeneet valmentajat hyötyvät erityisesti siitä, että koulutus jäsentää ja syventää jo olemassa olevia taitoja sekä liittää ne ammattimaisen coachingin kansainvälisesti tunnustettuihin periaatteisiin ja eettisiin ohjeisiin. Näin opit soveltamaan aiempaa kokemustasi coachingin viitekehyksessä ja vahvistat ja monipuolistat osaamistasi. 

Coaching-koulutus ei yleensä ole kenenkään ensimmäinen koulutus. Osallistujat tuovat mukanaan vahvan ammatillisen taustan, joka antaa hyvän pohjan uusien taitojen ja ajattelutapojen oppimiselle. Koulutuksessa pääset osaksi laadukasta vertaisoppimisryhmää, jossa jaatte kokemuksia, opitte toisiltanne ja rikastatte omaa oppimistanne yhdessä.

Certified Professional Coach -ohjelma huomioi osallistujien erilaiset lähtötasot ja oppimispolut. Ohjelma rakentuu kahdesta osaamistasosta, jotka vastaavat kansainvälisen International Coaching Federationin (ICF) akkreditointijärjestelmän tasoja:

  • Level 1 on ICF:n sertifiointijärjestelmässä ns. ensimmäisen tason coaching-sertifikaatti, joka tarjoaa vahvan ammatillisen perustan erityisesti business coachingiin. Tarjoamamme Level 1 -koulutus on yksi Suomen laajimmista kokonaisuuksista ja suunniteltu vastaamaan työelämän konkreettisia tarpeita.
  • Level 2 on syventävä jatkotasoinen koulutus niille, joilla on jo coaching-perusosaamista. Koulutuksemme kehittää erityisesti reflektiivistä ajattelua, systeemistä työotetta ja coachin kykyä vaikuttaa ja toimia myös kompleksisissa konteksteissa – huomioiden yksilön, organisaation ja laajemman kontekstin dynamiikat.

Molemmat koulutustasot rakentuvat modernin business coachingin osaamisvaatimusten varaan, mutta vievät oppimisen vielä pidemmälle. Koulutuksessa tarkastellaan coachingia erityisesti työelämän kehittämisen, yksilön kasvun ja hyvinvoinnin sekä eettisen ja kestävän toiminnan näkökulmista. Näin saat valmiudet kasvaa coachina, joka vastaa tämän päivän ja huomisen työelämän tarpeisiin.

Koulutus ei keskity siihen, mitä jo hallitset, vaan tarjoaa selkeän rakenteen ja innostavan oppimisympäristön oman toimintasi tarkasteluun uudessa valossa. Pääset syventämään ajatteluasi, kehittämään taitojasi ja löytämään uusia tapoja toimia. Tavoitteena on, että kypsyt ammattilaiseksi, joka rakentaa työtään syvän ymmärryksen ja laadukkaan osaamisen varaan myös muuttuvassa ja monimutkaisessa maailmassa.

2. Millainen oppimismatka on edessä? Kysymyksiä oppimisprosessista

Certified Professional Coach -koulutus on kokemus, joka vahvistaa sekä ammatillista että henkilökohtaista kasvua. Monille se merkitsee elämää muuttavaa matkaa, joka uudistaa ajattelua, laajentaa osaamista ja tuo varmuutta toimia coachina erilaisissa tilanteissa. Koulutuksen aikana pääset syventymään toisen ihmisen kasvuun ja kehitykseen, ja samalla löydät uusia näkökulmia myös omaan elämääsi ja ammatilliseen identiteettiisi.

Coachin työ on erityislaatuista: siinä pääsee todistamaan ihmisen kasvua, muutosta ja kehittymistä. Tällainen työ ei ole vain taitolaji, se vaatii myös kykyä katsoa itseään, olla läsnä epävarmuuden keskellä ja rakentaa tilaa, jossa toinen voi kasvaa. Opiskeluprosessimme on rakennettu tukemaan juuri tätä.

Käytännössä opiskelu rakentuu selkeästi jäsennellystä kokonaisuudesta, jossa yhdistyvät:

  • Lähi- ja etäopetuspäivät, joissa pureudutaan coachingin teoriaan, ydintaitoihin ja käytännön sovelluksiin laajasti ja monipuolisesti
  • Itseopiskelumateriaali, joka tukee omaa oppimista ja ajattelun syvenemistä
  • Reflektio, joka kytkee opitun omaan arkeen, ammatilliseen identiteettiin ja henkilökohtaiseen kasvuun
  • Oma coaching-prosessi vertaisen kanssa, jossa opit kokemuksen kautta, miltä coaching tuntuu molemmista rooleista käsin
  • Coaching-harjoittelu oikeiden asiakkaiden kanssa vie opitut taidot osaksi todellista työelämää. Harjoittelun aikana opit soveltamaan coaching-menetelmiä erilaisissa tilanteissa, vahvistat varmuuttasi coachina ja saat arvokasta kokemusta erilaisten asiakkaiden kanssa työskentelystä. Samalla kehität herkkyyttä kuunnella ja kysyä oivalluttavia kysymyksiä sekä vastuullisuutta tukea asiakkaan kasvua ja tavoitteiden saavuttamista.

Opiskelu etenee vaiheittain prosessina.  Opiskellessasi meillä et ole yksin, vaan osa oppimisyhteisöä, jossa jaetaan kokemuksia, reflektoidaan ja rakennetaan vahvaa coaching-osaamista yhdessä.

Tämä koulutus vaatii sinulta aikaa, sitoutumista ja rohkeutta olla läsnä myös keskeneräisyyden kanssa. Vastineeksi se antaa valmiuden toimia coachina tavalla, joka on paitsi ammattitaitoinen myös inhimillisesti vaikuttava. Saat käytännön osaamista, mutta myös uuden tavan nähdä ihmisiä, vuorovaikutusta ja muutosta.

Ja ehkä tärkeimpänä: saat itsesi käyttöön uudella tavalla – coachina, kollegana ja ihmisenä.

Koulutus on molempia, mutta ennen kaikkea kokemuksellinen ja jatkuvasti kehittyvä. Teoreettinen perusta on vahva ja ajantasainen: ohjelma rakentuu ICF:n (International Coaching Federation) ydintaitojen, eettisten periaatteiden sekä coachingin keskeisten viitekehysten ympärille sekä ajankohtaiseen tutkimukseen. Ohjelmaa kehitetään jatkuvasti.

Koulutuksemme perustuu näyttöön pohjautuvaan coachingiin (evidence-based coaching), joka on kansainvälinen laatukriteeri kaikille vakavasti otettaville coaching-koulutuksille. Meille se ei ole pelkkä muodollinen vaatimus, vaan tietoinen arvovalinta.

Uusinta tutkimustietoa seurataan ja se tuodaan aktiivisesti osaksi opetusta, ohjausta ja koulutusprosessin jatkuvaa kehittämistä. Koska coaching-ala kehittyy nopeasti, haluamme kehittyä sen mukana.

Samalla koulutus on erittäin käytännönläheinen. Opit käytännössä: harjoittelemalla, kuuntelemalla, coachaamalla, saamalla palautetta ja reflektoimalla kokemuksiasi. Teoria muuttuu eläväksi vuorovaikutuksessa, kun omat havainnot, tunteet ja oivallukset sulautuvat yhteen osaamisen kanssa.

Kouluttajillamme on yhteensä tuhansien tuntien kokemus sekä ammatticoacheina toimimisesta että coaching-taitojen opettamisesta. Tämä laaja kokemus näkyy sinulle monipuolisena osaamisena, käytännönläheisinä esimerkkeinä ja syvällisenä ymmärryksenä siitä, mitä ammattimainen coaching vaatii. 

Haluamme myös tukea jokaista opiskelijaa yksilöllisesti. Henkilökohtainen palaute, reflektion ohjaus ja oppimisen rinnalla kulkeminen ovat keskeinen osa koulutuksen laatua.

Kyllä, olet. Juuri tämä kysymys on monelle merkki siitä, että olet oikealla hetkellä astumassa mukaan oppimismatkalle. Koulutukseen tullaan erilaisista taustoista ja kokemuksista, eikä täydellistä osaamista odoteta. Tärkeintä on halu oppia, kehittyä ja olla avoin uusille näkökulmille. Me kuljemme rinnallasi ja autamme sinua rakentamaan osaamista vaihe vaiheelta.

Coaching-koulutus ei edellytä valmista identiteettiä tai vuosien kokemusta ihmistyöstä. Se vaatii kiinnostusta ihmiseen – myös itseen. Tärkeintä ei ole, kuinka paljon olet tehnyt, vaan kuinka avoin olet katsomaan uudella tavalla, oppimaan, reflektoimaan ja rakentamaan omaa tapaasi olla coach.

Asiantuntijan näkökulmasta tiedämme, että coaching-osaaminen kasvaa ja kehittyy vähitellen. Kuunteleminen, kysyminen ja läsnäolo ovat tärkeitä peruspilareita, mutta ammattimaisessa coachingissa tarvitaan myös paljon muuta.

Coachin työ edellyttää kykyä toimia taitavasti epävarmuuden ja muutoksen keskellä. Se vaatii itsesäätelyä vuorovaikutuksessa, tilannetajua, eettistä kypsyyttä ja ymmärrystä siitä, miten yksilö ja koko systeemi vaikuttavat toisiinsa.

Coachingin merkitys nousee arvoonsa erityisesti silloin, kun tarvitaan muutoskyvykkyyttä, sopeutumista, yhteistyön rakentamista ja ajattelun kirkastamista. Tämän vuoksi koulutus kehittää sekä konkreettisia taitoja että ajattelumalleja ja olemisen tapoja, jotka tukevat nykypäivän työelämässä ja ihmisyydessä menestymistä.

Päämääränä on kasvu coachiksi, joka tukee toisia aidosti, vastuullisesti ja vaikuttavasti.

Me tarjoamme sinulle tavoitteellisen ja samalla turvallisen oppimisympäristön, jossa voit kasvaa coachina sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti. Saat koulutuksessa myös henkilökohtaista ohjausta, kehittymisvinkkejä ja sparrausta, jotka tukevat sinua koko matkan ajan. Koulutus antaa mahdollisuuden vahvistaa johtajuuttasi, kehittää vuorovaikutustaitojasi ja rakentaa vaikuttavia tapoja tukea toisten kasvua, varmalla otteella ja inhimillisellä läsnäololla.

Kyllä voi. Coachingin oppiminen ei ole sidoksissa työsuhteeseen ja koulutus soveltuu hyvin myös muutosturvakoulutus -tilanteissa. 

Osa osallistujistamme tulee koulutukseen elämänmuutos- tai uravaiheessa, jossa uusi suunta on vielä auki tai jokin aikaisempi työidentiteetti on murtumassa tai muuttumassa.

Taustalla voi olla esimerkiksi:

  • tauko työelämästä
  • alanvaihto tai muutoksen tarve
  • irtisanominen tai uupumisen jälkeen rakentuva uusi vaihe
  • tarve päivittää osaamista uuteen kontekstiin

Tässä koulutuksessa saat rakenteen ja tuen, jotka auttavat sinua selkeyttämään seuraavia askeleita. Coachingin ajattelumalli on erityisen hyödyllinen juuri siirtymäkohdissa: se auttaa tunnistamaan omia vahvuuksia, tekemään tietoisempia valintoja ja rakentamaan uutta suuntaa omaan tahtiin, samalla kun kehität arvokasta ammatillista osaamista.

Koulutuksen aikana voit jo aloittaa oman coachingin tarjoamisen esimerkiksi harjoitusasiakkaille, testata yrittäjyyttä matalalla kynnyksellä tai rakentaa omaa ammatillista profiiliasi uudesta näkökulmasta.

3. Mitä pätevyyttä ja osaamista koulutus antaa?

Tässä vastaamme pätevyyteen kansainvälisen ICF-sertifiointijärjestelmän näkökulmasta. Laajempaa coaching-osaamista, ammatillista kasvua ja coaching-identiteetin kehittymistä kuvasimme aiemmissa vastauksissa. 

Certified Professional Coach -koulutuksemme on akkreditoitu International Coaching Federationin (ICF) mukaisesti ja rakentuu kahteen selkeään polkuun, jotka vastaavat erilaisiin taustoihin ja tavoitteisiin:

  • Level 1 on ICF:n määritelmän mukainen ensimmäinen sertifiointiin johtava coaching-koulutus, joka täyttää koulutusvaatimukset kansainvälisen järjestelmän (ICF) ACC (Associate Certified Coach) -tason hakemista varten.
  • Level 2 on laajempi ja syventävä kokonaisuus, joka täyttää koulutusvaatimukset sekä ACC- että PCC (Professional Certified Coach) -tasoille. Se toimii myös koulutuspohjana, kun coach haluaa uudistaa tai päivittää omaa ICF-sertifikaattiaan.

Sertifiointiprosessiin kuuluu koulutuksen lisäksi mentorointi- eli Mentor Coaching-prosessi näyttökokeineen, jonka tarjoamme koulutuksen suorittaneille erillisenä palveluna edullisemmalla hinnalla. Näin varmistamme, että sinulla on kaikki tarvittavat osiot koossa, mikäli haluat edetä ICF-sertifioinnissa. ICF-sertifikaatit ovat maailmanlaajuisesti tunnustettuja, ja ne ovat yhä useammin edellytys organisaatioiden coaching-toimeksiannoissa sekä julkisen ja yksityisen sektorin hankkeissa.

Sertifikaatti on tärkeä askel, mutta ammattimaisen coachingin ydin on syvemmällä.

Ammattimainen coaching näkyy osaamisessa, joka perustuu jatkuvaan oppimiseen, ihmisen kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen ja taitoon toimia vaikuttavasti erilaisissa tilanteissa. Se näkyy myös siinä, kuinka coach kantaa vastuuta siitä, miten hän vaikuttaa, ja miten hän itse kasvaa.

Ammattimainen coaching ei ole vain menetelmä, vaan tapa toimia eettisesti, tietoisesti ja selkeän arvopohjan varassa. Se tarkoittaa luottamuksen rakentamista, rajojen tunnistamista ja kunnioitusta coachattavan ainutlaatuisuutta kohtaan.

Tässä koulutuksessa saat paitsi sertifiointiin vaadittavat valmiudet, myös mahdollisuuden rakentaa sellaista coaching-osaamista, joka kestää aikaa, kantaa vastuuta ja edustaa suomalaista coaching-alaa sen arvoisella tavalla.

Coaching-osaaminen muokkaa usein työotetta syvemmin kuin aluksi ajattelee. Se ei rajoitu rooliin, vaan näkyy siinä, miten ihminen on vuorovaikutuksessa, millä tavoin hän ajattelee toisen kasvusta ja millaista tilaa hän luo ympärilleen.

Tämän koulutuksen myötä kehittyvät kyky kuunnella tarkemmin, kysyä tarkoituksenmukaisemmin ja rakentaa vuorovaikutussuhteita, joissa sekä ajattelu että toimijuus vahvistuvat. Nämä taidot eivät ole sidottuja pelkästään coaching-tilanteisiin. Coaching-taidot ovat arjessa käytettäviä valmiuksia, jotka tukevat johtamista, esihenkilötyötä, asiantuntijaviestintää, oppimista ja yhteistyötä.

Johtajat, HR-ammattilaiset, asiantuntijat ja monet eri alojen ammattilaiset hyödyntävät coaching-osaamista monella tavalla, myös silloin, kun he eivät toimi coachin tittelillä. Olennaista ei ole, miksi sinua kutsutaan, vaan miten toimit.

Coaching-koulutuksemme vaikuttaa siihen, miten sinä vaikutat: selkeämmin, tietoisemmin ja tavalla, joka jättää tilaa toiselle kasvaa. Se on osa osaamista, joka huomataan.

Juuri silloin olet oikeassa paikassa. Me emme tarjoa vain mekaanista koulutuspolkua, vaan kasvumatkan. Saat rakenteen, joka mahdollistaa myös sisäisen muuntumisen: tilan, jossa voit tarkastella arvojasi, tavoitteitasi ja omia ajattelumallejasi. Coaching-sertifikaatti on osa koulutuksen lopputulosta, mutta prosessin todellinen arvo näkyy usein paljon laajemmin: ihmissuhteissa, työssä, ajattelussa ja olemisessa.

Kyllä, ja monella tapaa. Tämä koulutus ei keskity vain siihen, miten coaching tehdään, vaan myös siihen, miksi se toimii, mihin sillä vaikutetaan ja mitä sillä halutaan muuttaa – yksilön, yhteisön ja systeemin tasolla.

Yhdistämme coachingin ydintaitojen osaamisen kehitykselliseen ajatteluun, systeemiseen ymmärrykseen ja eettiseen reflektointiin. Näin oppiminen ei jää vain menetelmän hallintaan, vaan rakentuu osaksi laajempaa ammatti-identiteettiä ja toimijuutta. Rakennamme kapasiteettia coachata.

Opiskelu tapahtuu ympäristössä, jossa oppimista tuetaan kokonaisvaltaisesti: yhteisöllisesti, henkilökohtaisesti ja ammatillisesti. Et jää yksin, saat tueksesi kokeneet kouluttajat, oppimisyhteisön ja rakenteen, jossa kehittyminen on jatkuvaa ja merkityksellistä.

Tämä on yksi Suomen laajimmista ja syvällisimmin rakennetuista business coaching -koulutuksista. Ohjelma rakentuu coachingin kansainvälisistä kehityskuluista ja tulevaisuuden osaamistarpeista käsin – katse ei ole vain nykyisessä, vaan myös siinä, mihin ala on menossa.

Koulutuksen ytimessä on kokonaisvaltainen näkemys ihmisestä: ajattelevana, tuntevana ja merkityksiä rakentavana toimijana. Business coachingia tarkastellaan laajasti monien eri viitekehysten läpi.

Tulevaisuuden coachilta odotetaan kykyä toimia muuttuvassa ja kompleksisessa maailmassa. Hän osaa hahmottaa ilmiöitä laajasti, tukea jatkuvaa oppimista ja rakentaa luottamusta myös epävarmuuden keskellä.

Olennaista on inhimillinen tilannetaju, systeeminen ajattelu, teknologian rinnalla toimiminen ja halu kasvaa itse – ei vain menetelmien käyttäjänä, vaan ajattelun ja vuorovaikutuksen ammattilaisena. Coaching-osaaminen ei pysähdy valmiiksi oppimiseen, vaan elää ajassa, sen ilmiöissä ja ihmisissä.

Tavoitteemme ei ole vastata vain tämän hetken vaatimuksiin, vaan tukea sinua kehittymään ammattilaiseksi, joka toimii rohkeasti, vastuullisesti ja kestävästi, myös siellä, missä tulevaisuus on vielä muotoutumassa.

4. Miten opiskelu tapahtuu käytännössä?

Et joudu pohtimaan asiakashankintaa yksin. Koulutuksen aikana saat runsaasti käytännön vinkkejä ja tukea siihen, miten voit löytää ensimmäiset harjoitusasiakkaasi omalle oppimispolullesi sopivalla tavalla.

Moni huomaa, että ensimmäiset asiakkaat löytyvätkin läheltä – omasta opiskeluryhmästä, omasta verkostosta tai kouluttajien kontakteista. Harjoittelu on keskeinen osa coach-identiteetin rakentumista. Kun oma suunta ja tapa toimia coachina alkaa hahmottua, myös asiakkaiden löytäminen tuntuu luonnolliselta osalta matkaa.

Kyllä, ja monelle tämä on yksi koulutuksen merkityksellisimmistä elementeistä. Opiskelet aina osana yhteisöä, jossa oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa: kuuntelemalla, jakamalla ja oivaltamalla yhdessä.

Yhteys toisiin opiskelijoihin rakentuu luontevasti, jaetun matkan, reflektion ja yhteisen kasvun kautta. Usein nämä suhteet muodostavat pitkäkestoisen ammatillisen ja inhimillisen tukiverkoston, joka kantaa myös koulutuksen jälkeen. Coaching on yksilöllistä, mutta sitä ei tarvitse opiskella yksin.

Kyllä voit. Koulutus on suunniteltu niin, että sen aikataulu ja eteneminen palvelevat aikuisopiskelijan elämää. Oppiminen rakentuu vaiheittain, ja kokonaisuus etenee selkeissä moduuleissa, jotka mahdollistavat etenemisen työn tai muun elämän rinnalla.

Samalla tämä on matka, joka vaatii läsnäoloa ja sitoutumista – mutta sitä ei mitata suorittamisella, vaan mukana olemisella. Jos elämäntilanteesi kaipaa joustavuutta tai tukea, olemme täällä rakentamassa ratkaisuja kanssasi. Tärkeintä on, että saat edetä omassa tahdissasi,  inhimillisesti, mutta johdonmukaisesti.

Koulutus rakentuu vaiheittain etenevästä oppimisprosessista, jossa yhdistyvät teoria, käytäntö ja henkilökohtainen kasvu. Koulutus toteutetaan flipped classroom -periaatteella: saat tärkeimmät sisällöt ja pohdintatehtävät itsenäisesti perehdyttäväksi ennen yhteisiä tapaamisia, jolloin lähi- ja verkkotapaamiset voidaan käyttää oppimisen syventämiseen, vuorovaikutukseen ja coachingin harjoittelemiseen. 

Käytännössä koulutus sisältää:

  • lähijaksoja (verkossa tai paikan päällä) yhteiselle oppimiselle ja harjoittelulle
  • itseopiskelumateriaalia videoiden, artikkeleiden ja reflektion muodossa
  • ryhmä- ja parityöskentelyä
  • oman coaching-prosessin toteuttaminen vertaisen kanssa
  • asiakasharjoittelua oikeiden asiakkaiden kanssa, jonka tueksi saat ohjausta ja sparrausta

Rakenne on suunniteltu tukemaan aikuisopiskelijan arkea: oppiminen etenee jäsennellysti, mutta riittävällä joustolla. Saat koulutuksen alussa selkeän kokonaiskuvan aikataulusta, ja kouluttajat ovat tukenasi koko prosessin ajan. 

Alumnitoiminta – tuki ei pääty valmistumiseen

Meille on tärkeää, että koulutus ei pääty valmistumiseen, vaan jatkuu tukena ja inspiraationa myös sen jälkeen. Siksi tarjoamme aktiivista alumnitoimintaa, jonka kautta voit ylläpitää ja syventää osaamistasi coachina.

Alumniyhteys antaa mahdollisuuden vaihtaa kokemuksia, oppia uutta ja pysyä mukana coachingin ajankohtaisessa keskustelussa. Järjestämme säännöllisesti tilaisuuksia, lisäkoulutuksia ja ammatillista tukea, jotka auttavat sinua vahvistamaan taitojasi ja verkostoasi.

ICF:n akkreditoimana kouluna haluamme varmistaa, että oppimisesi vaikutus kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Alumnien tukeminen ei ole meille vain velvollisuus, vaan tapa ylläpitää yhteisöä, jossa kasvu ja oppiminen jatkuvat.

Koulutuksen jälkeen saat jatkaa matkaa osana yhteisöä, joka tukee ja innostaa.

Tervetuloa mukaan rakentamaan omaa coaching-matkaasi

Jos tunnet kutsun syventää osaamistasi, kohdata toisia tietoisemmin ja kasvaa ammatillisesti tavalla, joka kantaa pitkälle – olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan ammattimaista coachingia kanssamme!

Koulutus alkaa siitä, missä juuri nyt olet. Me tarjoamme rakenteen, tuen ja yhteisön, joiden avulla voit rakentaa omanlaisesi, vaikuttavan ja eettisesti kestävän tavan toimia coachina.

Tutustu koulutukseen ja ota yhteyttä – autamme sinua löytämään sopivan koulutuspolun ja vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiisi!

Henkilötiedot

Lisätiedot

hanna-kaisa@coachingcompany.fi
marjut@coachingcompany.fi
soile@coachingcompany.fi