Certified Professional Coach -koulutuksen virtuaalinen esittelytilaisuus 22.5. 

Meistä

Maailma muuttuu kiihtyvää tahtia, samoin työelämä. Jotta coaching lähestymistapana voi palvella muutoksessa, sen tulee kulkea kehityksen kärjessä. Tavoitteemme Coaching Companyssa on olla alan edelläkävijä ja aktiivinen suunnannäyttäjä.

Haluamme yhteisömme kanssa kehittää ja kouluttaa ammattimaista coachingia, joka toimii vahvalla eettisellä pohjalla ja kykenee vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin.

Coaching Companyn arvot

Vastuullisuus ja eettisyys

Edistämme ihmisten kasvua eettisempään ja vastuullisempaan ajatteluun ja toimintaan.

Välittäminen

Ihminen ja ihmisyys on aina keskiössä. Inhimillisyys on kaiken tekemisemme lähtökohta.

Elinikäinen oppiminen

Sitoudumme elinikäiseen oppimiseen ja sen kehittämiseen itsessä ja muissa. Tuemme ihmisten uudistumista ja vahvistamme samalla organisaatioiden kilpailukykyä.

Tarinamme

Yrityksemme on syntynyt rakkaudesta ihmisen kasvuun sekä halusta tukea yksilöiden ja organisaatioiden kasvua, kehitystä ja kilpailukykyä kestävällä tavalla.

Olemme pitkän kokemuksemme aikana itse nähneet ja kokeneet, miten coaching vahvistaa johtajuutta, lisää ihmisten uudistumiskyvykkyyttä ja luo edellytykset kasvattaa kilpailuetua ja tulosta – vastuullisuudesta ja eettisyydestä tinkimättä. Myös silloin, kun toimintaympäristö tai liiketoiminta on muutoksen kourissa.

Uskomme, että yksilön kasvaessa myös organisaatiot, johtajuus ja tulokset kasvavat. Olemme nähneet tämän tapahtuvan toistuvasti, monien vuosien ajan ja monien ihmisten kohdalla.
Tiedämme, että oman itsen kanssa työskenteleminen voi muuttaa ihmisen tulevaisuuden, koska se vapauttaa hänen potentiaalinsa.

Olemme nähneet, mihin coaching-ajattelun, -filosofian ja -osaamisen edistämisen kautta voi päästä. Haluamme kasvattaa työelämän edelläkävijöiksi haluavien coaching-osaamista, koska se vahvistaa johtajuutta, osaamista ja uudistumiskykyä ihmisissä ja organisaatioissa – eettisesti ja vastuullisesti.

Pitkän kokemuksemme ansiosta tarjoamme parasta asiantuntijuutta coaching-taitojen kehittämiseen. Laadukkaiden ja arvostettujen koulutusten ohella olemme tiimimme kanssa toteuttaneet onnistuneita valmennusohjelmia sadoissa organisaatioissa. Lisäksi meillä on vuosien kokemus alan eteenpäin viemisestä.

Uskomme, että kiivaana jatkuvassa muutoksessa tarvitsemme coaching-taitoja enemmän kuin koskaan. Se tarkoittaa, että myös alan ja meidän tulee pysyä kehityksen mukana – sen kärjessä. Haluamme olla alan tunnettu uudistaja ja aktiivinen toimija sen kehittämisessä.

Meille vastuullisuus on itsestään selvää. Haluamme edistää ja tukea coachingin leviämistä laajemmin, ja lahjoitamme vapaapaikan koulutukseemme joka kevät ja syksy. Tämän lisäksi lahjoitamme osan liikevoitostamme hyväntekeväisyyteen.

Palvelemme inhimillistä potentiaalia.
Olemme kasvusi kumppani!

Tulevaisuuden coaching-osaaminen tarkoittaa kumppanuutta kasvussa ja tukea kiihtyvässä muutoksessa.

Hanna-Kaisa Lindfors

yrittäjä, toimitusjohtaja

Coaching on minulle sydämen asia.

Uskon, että coaching on yksi parhaita menetelmiä tukea ihmisten henkilökohtaista kasvua ja menestystä elämän eri osa-alueilla.

Olen intohimoinen coachingin puolestapuhuja ja samalla alan ammattilainen niin sertifioituna coachina, coach-koulutusten suunnittelijana ja toteuttajana sekä menestyvän coaching-yrityksen johtajana ja sen toiminnan kehittäjänä. Yli 10 vuoden kokemus coachien kouluttamisesta mahdollistaa sen, että minulta löytyy alaa koskeviin kysymyksiin paljon vastauksia. Pitkä matkani coachingin parissa ja rakkauteni alaan näkyy kaikessa tekemisessäni.

Olen sitoutunut elinikäiseen oppimiseen ja kehittymiseen. Kehittymisen polkuni on vienyt minut viimeksi kasvuyritysten kehittämisen ja johtamisen opintoihin, sekä henkilökohtaista kasvua tukeviin coaching-opintoihin.Lue lisää

Haluan uudistaa suomalaista coachingia yhä eettisempään suuntaan. Haluan myös, että se katsoisi vielä vankemmin tulevaisuuteen. Tämä tarkoittaa, että tunnustelemme jatkuvasti, mitä uudistumista ala ja sen ammattimainen coaching tulevaisuudessa vaatii.

Uskon aloitteellisuuteen ja coachien yhteiskuntavastuun herättelyyn myös oman esimerkin kautta. Se on yksi syy olla mukana mm. opiskelijoiden mielenterveyttä edistävässä Nyyti ry:n Nyyticoachingissa, jota olen ollut myös perustamassa. Siinä työssä, jos missä ymmärtää, että ihmiset tarvitsevat toisiaan:

”Henkilökohtainen kasvu voi tapahtua vain toisten avulla. Coaching on tähän loistava keino.”

Kohtaamisiin coach-koulutuksessa, johon toivotan sinut lämmöllä tervetulleeksi mukaan!