Kirjoittanut: Esa Rahkonen
Oletko koskaan pohtinut, mitä aitous ihmisessä oikeastaan tarkoittaa?
Oletko kokenut joskus, ettet ole uskaltanut olla oma itsesi, ja olet sen sijaan valinnut jonkin sopivamman roolin? Tai onko sinua kehotettu ”Fake it till you make it” -lohkaisulla antamaan ymmärtää, että osaat, vaikket osaisikaan, että tiedät, vaikket tietäisikään, sanomaan: ”Hyvin menee”, vaikka oikeasti onkin paniikki päällä?
Entä onko sinua koskaan pelottanut tai askarruttanut ajatus siitä, että aitous edellyttäisi meitä olemaan kuin avoin kirja – kaikki sivut levällään kenen tahansa katsoa?
Minä voin vastata kaikkiin edellä mainittuihin kysymyksiin: Kyllä!
Olen jättänyt asioita kertomatta ja antanut ymmärtää niiden olevan toisin kuin ne ovat, koska olen pelännyt muiden reaktioita, jos he tietäisivät ”totuuden”. Olen vetänyt enemmän tai vähemmän onnistuneesti roolia ja leikkinyt kaiken olevan hyvin, vaikka se on ollut valhe
Mikä aitoudessa välillä pelottaa?
Mikä sitten saa meidät toimimaan välillä epäaidosti – valheellisesti?
Kun pohdin asiaa omalla kohdallani ja rehellisesti, on suurin syy ja pelko ollut aina omassa mielessäni. Silloinkin, kun olen väittänyt itselleni, että olosuhteet eivät kaikkea salli tai etten voi olla aidosti, mitä olen, koska se häiritsisi muita.
Tosiasia on, että olen itse hävennyt sitä, miten asiat ovat tai kuka olen. Kyse ei ole ollut siitä, että jokin ulkoinen tekijä olisi minua rajoittanut tai että omana itsenäni oleminen olisi ollut ongelma jollekin toiselle.
Itseäni on myös pelottanut ajatus aitoudesta avoimena kirjana – kaikki sivut milloin ja kenen tahansa lehteiltävinä ja arvioitavina. Vaikka eihän aitous toki sitä tarkoita.
Toiset meistä ovat pidättyväisiä luonteeltaan ja toiset jakavat sen suuremmin pohtimatta hyvinkin henkilökohtaisia asioita. Molemmat voivat silti olla hyvinkin aitoja ihmisiä, joten avoimuutta ei pidä minusta sotkea aitouden käsitteeseen.
Voiko aitous olla rohkeutta hyväksyä itsensä?
Minkä kanssa silloin painimme, kun mietimme, miten aitoja uskallamme olla, jos arvelemme, ettei se miellytä muita tai jos meitä askarruttaa, mitä muut meistä ja tekemisistämme saattavat ajatella?
Emmekö todellisuudessa kamppailekin omien ajatustemme kanssa, kun pohdimme, mikä on mahdollista ja mikä ei, mitä voimme tuoda itsestämme näkyviin ja mitä emme tai mistä kerromme rohkeasti mielipiteemme ja mistä taas jätämme sen sanomatta?
Jos aitouden suurin este on omassa mielessämme, voi kysyä, mitä sitten oikein pelkäämme nähdä tai hyväksyä itsessämme, jos emme voi sitä muille paljastaa.
Voi myös kysyä, kenen toimintatapoihin, arvoihin ja arvostuksiin identifioidumme, jos emme omiimme, ja miksi.
Onko aitous ennen kaikkea taitoa ja rohkeutta nähdä ja hyväksyä itsensä?
Miten avoimuus liittyy aitouteen – onko se aitouden edellytys?
Uskon itse, että avoimuus itsestä edistää aitouden kokemusta muissa. En kuitenkaan ajattele, että avoimuus olisi yhtä kuin aitous.
Persoonamme ovat erilaisia ja avoimuuden asteet vaihtelevat, eikä se yksin määritä, miten aitoja olemme. Pidän itse tärkeämpänä sitä, että se, mitä kertoo, on totta kuin sitä, että kertoo paljon. Voimme vallan hyvin itse päättää, mitä kerromme ja mitä emme, kunhan se, mitä kerromme, on totta.
Myös moniin työrooleihin liittyy vaitiolovelvollisuus, eikä esihenkilökään voi kaikkea tietämäänsä kertoa tai kertominen voi olla määräaikaan sidottua. Tällainen tietoinen avoimuuden rajoittaminen ei vähennä uskottavuutta, jos voimme luottaa siihen, että se, mitä meille kerrotaan, on totta – vaikka tietäisimme, että meille ei aina kerrota kaikkea, mikä asiaan liittyy.
Luottamusta ei vähennä myöskään se, ellemme halua kertoa itsestämme enempää. Sen voi myös sanoa rehellisesti ja ihan suoraan. Valehtelu tai epäjohdonmukaisuus sen sijaan rapauttaa luottamuksen nopeasti.
Aitous antaa vapauden!
Aitous voi auttaa meitä vapautumaan pelosta, jota itsemme esiintuominen voi meissä aiheuttaa – useimmitenhan tuo pelko on itse itsellemme asettama raja, mitä itsessämme tai itsellemme hyväksymme. Pyrkimällä kohti aitoutta voimme saada rohkeutta olla pelkäämättä omia tai muiden ajatuksia itsestämme.
Aitous on parhaimmillaan vapautta toteuttaa itseään ja elää juuri sellasita elämää, joka sopii itselle. Aitous antaa vapauden olla, keitä olemme – pelkäämättä ja häpeämättä.
Aitous on syvimmiltään aitoutta, rehellisyyttä ja vilpittömyyttä itselle. Ja sehän usein onkin kaikkein vaikeinta – vaatii rohkeutta kohdata itsensä rehellisesti ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Ja juuri rehellisyys ja kaunistelemattomuus tuo meille vapauden hyväksyä keitä olemme ja samalla mahdollisuuden kehittyä, jos niin haluamme.
Aitous on myös johdonmukaisuutta ja haavoittuvuutta
Aitouteen kuuluu minusta myös johdonmukaisuus ja haavoittuvuus – erityisesti johtajuudessa ja roolimalleina toimiessamme.
Johdonmukaisuutta on, että se kuka on, ja miten toimii, ei merkittävästi vaihtele tilanteen tai henkilön mukaan. Olen joskus sanonut, että voit olla täysi mäntti johtajana, kunhan olet sitä systemaattisesti. Silloin joukkosi tietävät, mitä odottaa, vaikka se ei miellyttäisi. Se on parempi kuin jatkuvasti arvuutella, mitähän tänään on luvassa.
Aitouteen kuuluu myös haavoittuvaisuus eli olla rohkeasti oma itsensä puutteineen kaikkineen. Haavoittuvaisuus on rohkeutta myöntää erehtyneensä tai olevansa epävarma tai ettei tiedä jotain asiaa. Tai että jokin pelottaa.
Haavoittuvuutta on myös kyky ja uskallus pyytää apua. Avun pyytäminen on lisäksi mitä suurimmassa määrin toisen osaamisen ja kokemuksen arvostamista – emmehän muuten pyytäisi apua juuri häneltä.
Jos joskus tuntuu siltä, että avun pyytäminen on vaikeaa tai sinua pelottaa, että se saa sinut näyttämään heikolta, kannattaa miettiä, miltä sinusta on tuntunut, kun joku on pyytänyt sinulta apua, ja mitä olet silloin ajatellut tuosta avunpyytäjästä. Veikkaan, että ajatuksesi ovat olleet kysyjää arvostavia ja olet tuntenut, että kysyjä arvostaa sinua, koska pyytää apuasi.
Aitous kerryttää psykologista turvallisuutta ja luo tilaa kaikelle ja kaikille
Mitä enemmän olemme omia itsejämme, sitä uskottavampia olemme, ja oma uskalluksemme rohkaisee muita samaan. Se avaa mahdollisuuksia keskustella ja kuunnella, antaa kaiken, mikä on, olla.
Itsemme tunteminen ja hyväksyminen on aitouden perusta, josta psykologinen turvallisuus versoo ja jolle rakentaa luottamuksellisia suhteita. Se taas saa usein ihmisten parhaat puolet esiin, auttaa meitä kasvamaan työssä ja ihmisinä ja tukee entistä paremman työilmapiirin ja tulosten saavuttamista.
Miten coaching voi tukea tietä aitouteen?
Coachingin ytimessä on herätellä kiinnostustamme siihen, keitä olemme, mikä meitä oikeasti motivoi ja mikä tukee taikka estää meitä.
Coachin tehtävä on auttaa pohtimaan ratkaisuja mielen pohjalla oleviin haasteisiin, ja siinä on usein avuksi ymmärrys siitä, mitä arvostamme ja miksi, mihin uskomme taikka miten ja minkä kautta identifioimme itsemme – mikä on oma tapamme määrittää, keitä me syvimmiltään olemme.
Coach, joka on läsnä aitona, omana itsenään, ja hyväksyy oman haavoittuvaisuutensa ja epätäydellisyytensä, luo tilaa coachattavalle olla oma itsensä, ja lisää näin tilaa aitouden kasvaa.
Coaching saattaa meidät kysymään, miten suhtaudumme siihen, mitä kohtaamme, mitä meidän on ehkä hankala itsessämme kohdata tai hyväksyä, kenen tarinaa kerromme, kenen uskomuksia oikeastaan jaamme tai kenen totuutta elämme.
Itsensä kohtaaminen, itseen tutustuminen, oman äänen löytäminen ja omien arvojen mukaan eläminen on rohkeutta vaativa prosessi, johon coaching rakentaa valmiuksia.
Coaching tukee meitä olemaan rehellisiä itsellemme, ottamaan vastuun itsestämme, tilanteestamme ja tekemisistämme – se nostaa meidät objektista subjektiksi ja auttaa meitä tavoittamaan oman aitoutemme ja sen tuoman vapauden!