Certified Professional Coach -koulutuksen virtuaalinen esittelytilaisuus 22.5. 

Workshop: 30.5.2024 klo 9.00-11.30

Coaching MasterClass: Keholliset menetelmät coachingissa

Avaa uusia mahdollisuuksia coaching-työssäsi kehon ja mielen yhteyden vahvistamisen kautta

Tässä koulutuksessa tutustutaan ihmisen kehollisen ulottuvuuden huomioivan coachingin periaatteisiin ja siihen, miten sen avulla voidaan tukea ihmisen kokonaisvaltaista kasvua ja kehittymistä.

Kehotietoinen coaching perustuu näkemykseen, jonka mukaan keho kantaa mukanaan valtavaa tietomäärää meistä itsestämme. Tällöin myöskään kestävä muutos ei voi syntyä pelkkään kognitioon perustuvan työskentelyn kautta, vaan meidän on kyettävä tiedostamaan ja sisäistämään kehollisia tuntemuksiamme sen aikaansaamiseksi (embodied transformation).

Miksi tähän koulutukseen kannattaa osallistua?

Koulutuksen aikana opit:

  • Tapoja havaita ja sisäistää kehollisia tuntemuksia niin, että syvällinen muutos suhteessa itseen ja muihin mahdollistuu
  • Keinoja, jotka auttavat luomaan yhteyden sisäiseen viisauteemme, intuitioomme ja kapasiteettimme tavalla, joka tukee uudenlaisten oivallusten herättämistä ja juurruttamista osaksi toimintaamme
  • Tapoja reflektoida ja sanallistaa kokemuksiamme uudella, kehotietoisella tavalla
  • Tapoja hyödyntää kehollisia menetelmiä osana coaching-työtäsi

Koulutuksen jälkeen pystyt:

    • Tunnistamaan ja hyödyntämään paitsi omia, myös asiakkaasi kehollisia reaktioita työskentelynne tukemiseksi
    • Kysymään kokonaisvaltaisia, kehotietoisia kysymyksiä työskentelynne tukemiseksi
    • Hyödyntämään kehollisia menetelmiä asiakkaasi edistymisen tukemiseksi
    • Kehotietoinen coaching auttaa asiakastasi luomaan pysyvää muutosta tukevan, syvällisen yhteyden paitsi itseensä, myös ympäristöönsä. Coaching-keskustelun aikana tehtävät keholliset harjoitukset puolestaan vahvistavat asiakkaasi kehotietoisuutta ja auttavat häntä reflektoimaan kokemaansa kokonaisvaltaisesti. Tällöin hän myös kykenee tekemään valintoja ja päätöksiä vastuullisemmin ja vapaammin.
    • Ajattelun, toiminnan ja tunteiden tarkastelemisen ohella kehotietoinen työskentely mahdollistaa ihmiselle merkityksellisten, kehollisten kokemusten kautta tapahtuvan oppimisen.

Työpaja nojaa somaattisen coachingin perustajan Richard Strozzi-Hecklerin työhön sekä, neurotieteen ja traumatyön viitekehyksiin.

Kenelle koulutus on tarkoitettu?

  • Koulutus on suunnattu mm. coaching-ammattilaisille, uraohjaustyötä tekeville, henkilökohtaisille valmentajille ja hyvinvointivalmentajille, jotka haluavat tutustua kehollisuutta huomioivaan coachingiin ja oppia sen periaatteita. Työpajassa keskitytään siihen, miten kehollisuus voi tukea ihmisen kokonaisvaltaista kasvua ja kehittymistä.
  • Valmentaville johtajille ja esihenkilöille: kehotietoisuus auttaa ymmärtämään omaa toimintaa ja vuorovaikutusta.
  • Koulutus soveltuu myös muille ammattilaisille, jotka ovat kiinnostuneita oppimaan kehollisuutta huomioivaa kehittämistä ja valmentamista.

Seuraava koulutus

Koulutus järjestetään 30.5.2024 klo 9.00-11.30

Koulutus on osallistava ja vuorovaikutteinen, 2,5 h kestoinen tilaisuus, ja se toteutetaan virtuaalisesti Zoom-alustalla.

Olet lämpöisesti tervetullut mukaan!

Ilmoittautuminen päättyy 24.5.2024

Hinta

139 € + alv. 24 % / osallistuja
Coaching Companyn opiskelijat ja alumnit -50%

Hinta sisältää koulutuksen ja tilaisuuden tallenteen tilaisuuteen osallistuneille, materiaalit ja osallistumistodistuksen. ICF:n järjestelmässä sertifioituneille voidaan myöntää CCE-pisteet 2,5 pistettä resurssien kehittämisen osa-alueella.

Huom!

Vastaava koulutus on mahdollista järjestää myös yhteistyöverkostoille, työyhteisöille ja tiimeille räätälöitynä. Kysy meiltä lisätietoja: info@coachingcompany.fi!

Kouluttaja

Soile Roth

coachien kouluttaja, Business Coach, PCC
Ihmislähtöisen, tunnetaitoisen ja mielen hyvinvointia kannattelevan johtajuuden ja kulttuurin kehittäjä I sertifioitu coach (PCC) ja työnohjaaja (STOry) I ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti I organisaatiomuotoilija

Jos sinulla jäi vielä jotain kysyttävää työpajastamme, niin voit ottaa meihin myös suoraan yhteyttä laittamalla sähköpostia osoitteeseen info@coachingcompany.fi