Tällä hetkellä moni miettii omaa tulevaisuuttaan työelämässä. Pohdintaa aiheuttavat monet tekijät. Mitä tehdä, jos tekoäly vie tämänkin työpaikan? Millaista osaamista kannattaa hankkia, jos etsin uutta työpaikkaa? Mikä tuntuisi oikeasti kiinnostavalta ja merkitykselliseltä työltä? Mitä taitoja työnantaja arvostaa seuraavassa roolissa?
Tutkimusten mukaan tulevaisuuden työelämässä tarvitaan ennen kaikkea luovan ajattelun, analyyttisen ajattelun ja systeemisen ajattelun taitoja. Työelämässä korostuvat yhä vahvemmin taidot, joita ei voi ulkoistaa teknologialle: tarvitaan kykyä kehittää kokonaisuutta, ajatella laajasti ja tukea työyhteisön oppimista. Juuri näitä taitoja coaching -opinnot kehittävät.
Business coachingin opiskelu auttaa tunnistamaan ja kehittämään ajattelu- ja toimintamalleja sekä hahmottamaan, miten yksilöt, tiimit ja organisaatiot vaikuttavat toisiinsa. Samalla kehittyvät itsereflektion taidot, tavoitteellinen vuorovaikutus ja kyky tukea toisten kasvua ja oppimista.
Mihin kannattaa tarttua murroksessa?
Mutta entäs tekoäly? Tuo teknologinen hurrikaani, joka suorittaa monen tietotyöläisen päivän työpanoksen muutamassa sekunnissa. Tekoäly mullistaa työelämää vääjäämättä ja tehtäviä toki myös karsiutuu. Silti ihminen on keskiössä edelleen suuressa osassa tehtäviä, esimerkiksi siellä, missä tarvitaan systeemistä ajattelua, eettistä harkintaa, vuorovaikutusta, päätöksentekoa ja muutoksen johtamista.
Se mihin tekoäly ei koskaan kykene, on läsnäolo ja inhimillinen vuorovaikutus. Tarve aidolle kohtaamiselle ja rakentavalle vuoropuhelulle on kenties suurempi kuin koskaan.
Ammattimainen coaching -osaaminen vastaa juuri tähän tarpeeseen: se vahvistaa niitä taitoja, joiden merkitys kasvaa työelämän murroksessa.
Coaching-osaamisessa arvokasta on se inhimillinen ulottuvuus, johon kone ei yllä. Läsnäolo, kuunteleminen, luottamuksen rakentaminen ja ajattelua avaava keskustelu ovat taitoja, joille on työelämässä yhä suurempi tarve. Coaching-opinnot tarjoavat syvällistä ymmärrystä vaikuttavasta vuorovaikutuksesta ja siitä, miten ihmistä voidaan tukea tavoitteellisesti ja arvostavasti.
Osaamisen päivitys vai uusi urapolku?
Etsitkö osaamisesi vahvistamista, seuraavaa suuntaa urallesi tai kenties uutta ammattia? Ammattimainen coaching -koulutus voi merkittävästi päivittää osaamistasi nykyisessä asiantuntija-, esihenkilö- tai johtamisroolissasi ja tuoda työhön uusia taitoja. Coaching-osaaminen voi myös siivittää tavoitettasi edistyä astetta vaativampaan työrooliin.
Coaching-koulutus on usein myös askel kohti kokonaan uutta ammatillista polkua. Monelle opiskelijallemme koulutus on avannut väylän business coachin työhön, yrittäjyyteen tai uuden palvelun rakentamiseen olemassa olevaan yritykseen.
Certified Professional Coach -koulutus tarjoaa monipuolisia työelämän kehittämisen työkaluja, syvällistä osaamista vuorovaikutukseen ja johtamiseen sekä mahdollisuuden kasvaa ammatillisesti tulevaisuuden työelämän tarpeet huomioiden. Samalla se on monelle myös henkilökohtainen kasvumatka: mahdollisuus pysähtyä omien vahvuuksien ja tavoitteiden äärelle.
Jos pohdit, mikä olisi seuraava askel urallasi, ammattimainen coaching-koulutus voi olla enemmän kuin uusi opintopolku. Se voi olla tapa vahvistaa omaa osaamista, kirkastaa suuntaa ja rakentaa tulevaisuutta, jossa yhdistyvät merkityksellisyys, inhimillisyys ja ammatillinen kasvu.
Kiinnostuitko coaching-opinnoista? Tutustu suosittuun Certified Professional Coach -koulutukseemme täällä!